sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Irtiotto arjesta

Se olisi sitten tämän vuoden viimeinen sunnuntai. Oltiin koko viikonloppu Etelä-Suomessa Ruotsinpyhtäällä ystäväperheen luona vierailulla. Ehdittiin muun muassa käydä shoppailemassa Kotkassa, syödä hyvää ruokaa ja ihan vain ottaa rennosti. Perheen weimarinseisoja tuli myös tosi hyvin toimeen Piitun kanssa (niin kuin aina! :-)) ja nyt Piitukin nukkuu raukeana omalla paikallaan. Paljonhan ne riehuivatkin aluksi, mutta sitten rauhoittuivat ja oli tosi kiva katsella kun ne tuli niin hyvin toimeen keskenään. Sain T:ltä (hyvä ystäväni) monipuolisen meikkauskirjan, luomiväripaletin, ripsienpidennysseerumia, muita ihoaineita ja ihanan lämpimän vihreän kaulahuivin! Aloitin eilen ripsiseerumin käytön, ja nyt käytän sitä kuukauden ajan joka ilta, ja siitä eteenpäin kerran viikossa. Minulla on kyllä luonnostaakin aika pitkät ja tuuheat ripset, mutta saa nyt nähdä miten pitkäksi ne sitten loppujen lopuksi kasvaavat ;-)

Tämä on ihan huikee kirja! Siinä on kaikki meikkaukseen tarvittava ja meikkien käyttöä neuvotaan askel askeleelta.
Sitten on tuo Mary Kayn ripsienpidennysseerumi. Olen kuullut siitä tosi paljon hyvää ja odotukset ovat korkealla! ;-)
Tuli myös hiukset värjättyä reissun päällä. En oo enää blondi, ja tuntuu kyllä vähä hassulta katsoa itteensä peilistä ku olin blondi kuitenki yli vuoden! Tosin ehkäpä näihin tottuu, nämä on aika lähellä mun omaa luonnollista hiusväriä ja muutenkin kasvonpiirteet tulee nyt paremmin esille ku vaaleitten hiusten kanssa. Kuvaa ette vielä tässä postauksessa saa, mutta toivon mukaan sitten seuraavaan! :-)

Harmittaa tosi paljon että loma on mennyt näin nopeesti, kun oon vaan ollu kotona melkein koko ajan, ja en oo ehtiny nähä kavereitakaan niin paljoa kuin alunperin suunnittelin. Huomenna on kuitenkin tiedossa uudenvuodenbileet hyvässä seurassa!<3

Kirjoitellaan seuraavan kerran ensi vuoden puolella! :-)


Parempaa uutta vuotta 2013! ;-)

~ Viivi

tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulun taikaa

Mukavaa joulun aikaa! :-)

Oliko mukava jouluaatto? Meillä ainakin meni tosi nopeasti, ja nyt on massu täynnä ruokaa! Oli kinkkua, lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikkoa, rosollia, lohta... Ja nyt on vähän liian täyteen ahdettu olo. Mutta joulu on vain kerran vuodessa joten silloin täytyy ottaa kaikki irti. ;-)
Jälkkäriksi oli mm. suklaata ja vihreitä kuulia. Sain myös joululahjojen seassa lakuja, ja taitaapa alkaa joulun jälkeen jonkinlainen herkkulakko. Nimittäin jos tällä tyylillä jatkaa, ei jaksa kohta enää edes liikkua. :-D
Nämä oli tosi hyviä! Fazerin sinistä suklaata pakattuina pieniin nyytteihin.
Ja perinteisiä vihreitä kuulia, joita sain myös synttärilahjaksi.


Lahjapaketeista paljastui muun muassa ihana Seppälän olohaalari, villasukat ja epilaattori, jota olin toivonut. Aikamoinen laite, mutta toimiva! Jaloissa tuntui kyllä aluksi, mutta sitten kun kipuun tottui, kävi epiloiminen helposti. Nerokas keksintö ja pitää jalat sileinä jopa neljä viikkoa! Suosittelen sitä ihmisille, jotka haluavat säästää aikaa, mutta kestävät sen hetken kipua.



Otin jouluaiheisia kuvia meiltä, laitan ne tähän alle :-)










Kaverikuva! <3
Oma koti kullan kallis<3



Käytiin siis Piitun kanssa ulkona sytyttelemässä ulkotulia ja kattelemassa talvisia maisemia. Pakkastakaan ei ollut kuin vajaat -15 astetta ja oli tosi mukava ilma vaan olla ja katsella, ei tullut kylmä vaikka olikin paikallaan välillä. Tällaisia ilmoja kun olisikin enemmän, niin ehkä minäkin tykkäisin lumesta. ;-)

Rauhallista joulun jatkoa! :-)

~ Viivi

perjantai 21. joulukuuta 2012

Lomalla viimeinkin, voin ottaa iisimmin!

Ensimmäinen lomapäivä takana, ja teki muuten hyvää nukkua pitkään. Heräsin jossain puoli yhdentoista maissa, ja porukat oli jo edellisiltana tehny listan mitä mun pitää tehdä sillä välin kun ne on töissä. Aloitin siivomaan siis noin yhdentoista aikaan ja siihen sitten upposikin pari tuntia. Tuli imuroitua, luututtua lattiat, siivottua kylppäri ja keittiö. Sitte porukat tuliki jo kotiin ja sain kaikki onneks valmiiks. Nyt on puhtaat matotkin lattialla ja jos nyt säästyis näiltä isoilta siivouksilta vähäksi aikaa.


Yllä oleva kuva on otettu eilen kopiksen kolmannesta kerroksesta. Oli niin kovin harmaa ja kylmä päivä että ei huvittanut paljon ulkona oleilla ylimääräisiä. Koulun jälkeen käytiin iskän kanssa mummolassa ja sen jälkeen ostamassa viimeisiä joululahjoja ja sitte tultiin kotiin. Olisin saanu ostaa itselleni mitä haluaisin synttärilahjaksi mutta en yllättäen löytäny mitään kivaa.. :-(  Jospa löytäisin jotain kivaa sitten joulun jälkeisissä alennusmyynneissä :-)

Oon niin hyvällä tuulella ku oon nukkunu hyvin ja on loma ja kaikki on niin hyvin! Ja tällä hetkellä näyttää siltä että mulla olis jotain uudenvuoden suunnitelmia, only gets better! ;-)


Eka kerta kun lähin kortin kanssa ajelemaan viime toukokuussa :-)
Jos ei olisi näin paljon pakkasta, kävisin moikkaamassa kavereita, mutta tuo -29 ei oikein innosta lähtemään, varsinkaan kun mulla ei ole kunnon ajovarusteita. Voiskin ottaa tavoitteeks ostaa ensi syksyks ajovarusteet, niin mopoilukausikin kestäis vähän pidempään. Kevarikorttia tuskin tuun ajamaan mutta eiköhän tuolla mankilla pääsee vielä pari vuotta (ajelin kyllä viime kesänäkin 1000 km mutta ei tunnu missään! ;-)

Näihin tunnelmiin, rentouttavaa viikonloppua! :-)

~ Viivi

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Sweet 16! :-)

Tänään on mun synttärit! :-) Kuustoista vuotta tuli täyteen, mutta ei tämä nyt niin erikoiselta tunnu. Koulussakaan ei tapahtunut mitään kummoista, mutta kuitenkin sinne mennään joka päivä istumaan 6-8 tunniksi, joten ei se voi ihan turhaakaan olla. Kotiin tulin ennen kuutta kaupan kautta (kävin ostamassa synttärikarkkia :D) ja huomenna onkin viimenen koulupäivä ennen joululomaa! Vihdoinkin ;-)

Äiti oli ostanu mulle piparisuklaalevyn, ja ai että on hyvää! Mummi oli myös ostanut mulle vihreitä kuulia, ja nyt on siis karkkia ihan riittämiin. Äiti sanoi että ei tässä vielä kaikki synttärilahjat ole, ja huomenna vissiin saan sitte jotain lisää?! Jännittää, kun ei oo mitään tietoa mitä siellä on vielä tiedossa. Mut joka tapauksessa mennään huomenna iskän kanssa ostamaan loppuja joululahjoja ja sitten ansaitulle lomalle.

Synttäritunnelmissa! :-)

Äiti oli ostanu mulle synttärikortin jossa luki 30 vuotta :D Oli kuulemma katsonut väärin, ja siitähän se ilo repesi. Ollaan myös naurettu jo usemman viikon ajan tälle:

Papukaija joka laulaa Gangnam Stylen

Ihana papukaija, olen pitänytkin tuommoista kerran olkapäällä, ja oli yhtä kovaääninenkin!<3

Mulla ei oo joululomalle mitään erityisiä suunnitelmia, ja siksi kävinkin lainaamassa tänään kirjastosta englanninkielisen Casino Royalen, taitaakin olla sitä vanhinta painosta parinkymmenen vuoden takaa. Olen kyllästynyt lukemaan suomeksi joten hyvää harjoitusta lukea enkuks välillä. Saa nyt nähdä jos lainaisi joku päivä vaikka jotain ruotsinkielistä! :-)

Tälle illalle ei ole enää mitään tekemistä, joten voin ottaa rennosti, syödä suklaata ja katsoa Greyn anatomian yhdeksältä. Tykkään tosi paljon kyseisestä sarjasta, ja lempparinäyttelijänä on Jesse Williams.. ;-) Oon oikeesti tosi onnellinen että loma alkaa, ja saan nukkua niin pitkään kuin jaksan, kun nyt varsinkin amiskajakson alettua on ollut tosi väsyny olo jo pitkään (varmaan jotain univelkoja lukiojakson ajalta) ja aion nukkua ne pois. Loman jälkeen voi sitten lähteä virkeänä takaisin kopikseen opiskelemaan ahkerasti, ja parantamaan arvosanoja.

Loppuun laitan yhden ehdottomista lempibiiseistäni joka on mulla soittoäänenä ja soi kyllä muutenkin jatkuvasti, nimittäin Swedish House Mafia ~ Don't You Worry Child. Mua harmittaa ihan kamalasti kun en päässyt huomiselle keikalle Helsinkiin, mutta taisin itsekin havahtua asiaan vähän liian myöhään. Nyt passaa vain toivoa että bändi tekisi comebackin joskus myöhemmin että pääsisi vielä tsekkaa sen livenä!

Kirpeää keskiviikkoiltaa kaikille! (-:

~ Viivi

Swedish House Mafia - Don't You Worry Child

maanantai 17. joulukuuta 2012

Maanantaiväsymystä

Mukavaa viikon alkua!

Se olisi sitten maanantai takana, ainakin melkein. Menin tänään kymmeneen kouluun, ja ehdin nähdä kavereita ennen koulun alkua. Meillä oli asiakaspalvelua ja yritystoimintaa suurin osa päivästä, mutta sitähän tämä merkonomíopiskelut pääasiassa onkin. Viikonloppu meni ihan liian nopeasti, ja tuntuu että en ehtinyt nukkumaan tarpeeksi, vaikka oikeasti nukuinkin joka päivä yli kymmenen tuntia. Olen siis ollut tosi väsynyt koulussa, ja tänään taidankin mennä nukkumaan vähän aikaisemmin.

Eilen oli sen verran tuulista etten viitsinyt lähteä itseäni ulos palelluttamaan. Sen sijaan pidin hauskaa sisällä ja pelasin kummiltani lainaan saanutta Wii Zumba -peliä. 20 minuutin aloittelijataso oli juuri sopiva ja tanssiliikkeet helppoja.
Hauska peli niille jotka tykkäävät latinomusiikista ja -tanssista!
Ja tosiaan se ei ole mitään kevyttä tanssimista, vaan joutuu todellakin ottamaan isoja askelia ja venyttämään itseään suuntaan ja toiseen, joten sen täytyy myös olla tehokasta treeniä. Saa nähdä millainen tanssi-intoilija minustakin tulee, kun en ole koskaan oikein ollut se porukan paras tanssija, saatikka tykännyt koskaan tanssimisesta. Nyt se tuntuu helpolta ja voi harjoitella rauhassa kotona kun kukaan ei ole nauramassa virheilleni - paitsi tietenkin minä itse! Ja eihän sitä tiedä vaikka kuntokin kasvaisi vähän ;-)
Molemmat kuvat osoitteesta: http://wiiisogames.info/2012/03/zumba-fitness-wii-iso-download.html





Viikon päästä onkin jo jouluaatto! En malttaisi odottaa että pääsen syömään niitä kaikkia ihania jouluruokia (ehdoton lemppari on perunalaatikko!) ja kinkkua tietenkin. Joulun vietämme perheen kesken kolmistaan kotona. Mielestäni joulun tarkoituksena on kerätä kaikki rakkaat ihmiset yhteen ja viettää kiireetöntä aikaa
yhdessä. Näin se aika kuluu - tuntuu siltä kuin viime joulusta ei olisi kuin ihan vähän aikaa. Joku sanoi joskus että mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin aika kuluu. Onkohan näin? Toivottavasti kuitenkin olisi rauhallisiakin hetkiä nauttia tästä elämästä :-)

Mukavaa joulun odotusta! :-)

~ Viivi

Ps. Unohduin muistelemaan Piitun vauva-aikoja ja lisään tähän alle muutaman kuvan siitä ajasta kun meidän melkein-jo-kuusivuotias-Piitu oli vielä pikkunen!






lauantai 15. joulukuuta 2012

Laatuaikaa parhaimmillaan

On jo pimeää vaikka kello ei ole vielä edes viittä. Onneksi tulin kotiin pari tuntia sitten, ja nyt voin ottaa ihan iisisti eikä tarvitse stressata mistään. Lähdin torstaiaamuna kouluun kahdeksaan ja koulun jälkeen tapasin hyvän ystäväni Maaritin kaupungilla. Oltiin suunniteltu että käydään katsomassa paljon kritiikkiä saanut Nightmare - Painajainen merellä, joka tunnetaan paremmin Salkkarit -elokuvana. No, ei se mikään kauhuleffa ollu mutta komediana ihan hauska! :-) Sen jälkeen mentiin Maaritin luokse yöksi. Maarit antoi mulle vanhoja vaatteitaan ja tätä minä kutsun kierrätykseksi parhaimmillaan!

Perjantaiaamuna kun mulla alkoi koulu vasta 10, menin sitten Maaritin kanssa pariksi tunniksi pintakäsittelyyn. Maarit neuvoi mulle miten tapetteja irrotellaan seinistä, ja se oli oikeesti tosi vaikeeta saada ne kaikki tapetit pois, mutta oli se myös hauskaa! Mukavaa vaihtelua käydä välillä kattomassa millasta opiskelu muilla aloilla on, ja kun sitten menin kopikselle kymmeneksi, tuntui kyllä aika tylsältä vaan istua ja tehdä muistiinpanoja yritystoiminnan perusasioista. No, ehkä minä kuitenkin pärjään paremmin kopiksessa kuin pintakäsittelyssä. :-)

Tämännäköinen seinä oli alussa..

..ja tällainen siitä tuli! Ennen kuin lähdin takaisin niin saatiin koko seinä siistittyä!
Iltapäivällä lähdettiin sitten shoppailemaan Maaritin kanssa, mutta en tällä kertaa ostanut mitään. Olen yrittänyt säästää rahaa, joten ylimääräiset ostokset saa nyt jäädä. Olen kyllä toivonut jo jonkin aikaa uutta hajuvettä, Lacosten Touch of Pinkiä, mutta minulla ei ole juuri nyt varaa ostaa sitä, mutta ehkä ensi keväänä voisin ostaa sen sitten, kun olen saanut tarpeeksi rahaa säästöön. Tykkään hajuvesistä tosi paljon, ja niitä löytyykin useampia hyllystä. Eniten olen tainnut käyttää Naomi Campbellin hajuvettä, kuva alla!

Kuva Googlesta: http://www.shopping4net.fi/Kauneudenhoito/Naisille/Parfyymit/Eau-de-toilette/Naomi-Campbell-Eau-de-toilette.htm

Perjantai-iltana menin sitten kummitätini perheen luo yöksi, ja tulin tänään kotiin. Mukavaa viettää aikaa tärkeitten ihmisten kanssa, ja on tosi rentouttavaa vaan jutella niitä näitä eikä tarvitse huolehtia mistään. Huomenna olen kotona ja varmaan leikitän koiraa ulkona. Rakastan rauhallista oleilua, kun minnekkään ei ole kiire eikä tarvitse huolehtia mistään kouluasioista. Loppuun laitan kuvan minusta ja rakkaasta Piitu-koirastani, ja sen myötä toivotan teille lukijoille oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

~ Viivi


Rakkaus!<3



Koiria on monia, muttei toista kaltaistasi!<3


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Minusta tuli sittenkin bloggari?

Moro kaikille!

Enpä olisi ihan heti uskonut että alkaisin pitämään blogia! Mutta näin ne suunnitelmat muuttuu. Olen siis pian 16-vuotias tyttö Itä-Suomesta, ja pidän erityisesti matkustelusta, musiikista ja eläimistä. Kotoa löytyy vajaat kuusi vuotias labradorinnoutajatyttö Piitu ja noin 5-vuotias nelivarvaskilpikonna Ruu. Olen perheeni ainut lapsi ja asun isäni ja äitini kanssa vähän syrjemmässä, eli lähimpään kaupunkiin on jonkin verran matkaa. Harrastuksena minulla on pääasiassa musiikki. Olin jo pienenä kiinnostunut musiikista, kävin musiikkileikkikoulussa, ja vähän myöhemmin aloitin kanteleensoiton. Sitä kesti nelísen vuotta kunnes instrumentti vaihtui viuluun. Soitin viulua viisi vuotta ja lopetin kun aika ei enää riittänyt. Laulanut olen aina mutten ole koskaan käynyt laulutunneilla, kiinnostus olisi kyllä suuri!

Perusluonteeltani olen sosiaalinen ja ystävällinen, ja tulen hyvin toimeen muiden kanssa. Ystävystyminen ei yleensä tuota ongelmia, ja mitä enemmän kavereita, sen parempi! Minulla on pari erittäin hyvää ystävää, joiden kanssa vietän suurimmaksi osaksi aikaa. Sitten on paljon kavereita, joita näen satunnaisesti. Opiskelen kaksoistutkintoa (liiketalous + lukio), ja viihdyn koulussa tosi hyvin. Opiskelu on mukavaa, mutta matikka ja kemia tuottavat minulle joskus vaikeuksia. Mutta motivaatio kantaa pitkälle ja varsinkin jo tiedän mitä haluan tehdä aikuisena - minusta tulee matkailualan ammattilainen! Haluaisin töihin lentokentälle tai matkaoppaaksi, ja suurimpana haaveena olisi muuttaa ulkomaille asumaan. Parasta olisi toteuttaa nämä kaikki, jos ei yhtä aikaa, niin ainakin kokeilla kaikkea jossain vaiheessa elämää.

Blogissani tulen käsittelemään kaikkea minua koskevaa, tosin en varmaan kovin henkilökohtaisesti, mutta kuitenkin. Kirjoittelen silloin kun minulla on aikaa, mutta tavoitteenani olisi kirjoittaa vähintään kerran viikossa. Matkailu, musiikki ja jokapäiväinen elämä on suuressa roolissa kirjoituksissani. Matkailusta kiinnostuneena ihmisenä kerron matkahaaveistani ja mahdollisista tulevista ulkomaanmatkoistani. Yritän myös ottaa parhaani mukaan kuvia postauksiin, vaikka harvoin kamera kuitenkaan sattuu mukaan.

Tämä oli eräänlainen esittelypostaus minusta ja blogistani, mukavia lukuhetkiä! :-)

~ Viivi