lauantai 28. syyskuuta 2013

Sekalaista höpöttelyä

Päivät juoksee ja minä jumin paikallani...

Työssäoppiminen on sitten ohi, ihan virallisesti. Voitteko uskoa miten nopeasti 7 viikkoa meni? Lukio alkaa ensi viikolla, eikä mulla ole kirjojakaan vielä hankittuna. Huomenna on tarkoitus mennä Kuopioon Riikan luokse, ja saa nyt nähdä jos saan aikaiseksi lähteä uimaan. Maanantaina pitääkin mennä amiskalle kello 13 työssäoppimisjuttujen tiimoilta vielä, mutta siellä tuskin menee kovin pitkään. Kiirettä on pitänyt, mutta toisaalta, minne mulla on oikeasti kiire tässä valmiissa maailmassa?


Ensi viikolle on jo jotain suunnitelmia koulun lisäksi, mutta niistä sitten lähempänä tarkemmin, jos saan toteuteltua niitä. Nyt on ihan pakko kehua itseäni vähän, sillä olen saanut toteutettua mun suunnitelman aloittaa terveellinen elämä. Olen ihan melkein huomaamattani lähtenyt illalla lenkkeilemään, ja keskimäärin lenkin pituus on n. 5 km. Teen lenkin aikana myös vähintään 100 kyykkyä, ja huomaan nyt miten mun elämänlaatu on parantunut, kun tulee onnistumisen tunteita ja virtaa riittää! Olen paljon energisempi ja motivaatio on korkealla lähteä liikkumaan. Nimittäin hyvä bikinikroppa siellä Australiassa ois aika kova juttu, tosin ei se Suomessakaan miinusta olisi.... ;-)

Minun rippikuva vuodelta 2011, kiivi-nektariinisalaatti ja aurinkoinen päivä pari viikkoa sitten (ei oo paljon ollut auringonpaistetta täälläkään enää)
Tällä kertaa minulla ei ole muuta kerrottavaa, mutta ensi viikolla taas uutta juttua kun lukio alkaa ja ehtii kavereitakin näkemään :-) Nauttikaa lauantaista! <3

Rakastan mun elämää <3


 

~ Viivi

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tästä mä tykkään

Heissan! :-)

Viime viikko oli taas vaihteeksi aikamoinen! Työpäivät meni nopeasti, kuten aina, mutta sitten perjantaina päätettiin taas repäistä tyttöjen kanssa. Hommattiin siis kuski ja lähdettiin Maaritin ja Veeran kanssa kiesille. Tuli kierrettyä Pielavesi, Iisalmi, Siilinjärvi ja Kuopio, ja loppujen lopuksi selvittiin takaisin 8 aikaan aamulla. Oli aika huisia kyllä viettää aikaa parhaitten ystävien kanssa ja tavattiin myös uusia kavereita :-)

Suunnittelin eilen mitä postaisin, ja päädyin siihen että kerron mitkä asiat mulle on lähellä sydäntä. Ihan vaan muutamia satunnaisia juttuja jotka nyt tulee mieleen.

1. Piitu ja Ruu

Totta kai mun lemmikit on mulle ihan älyttömän tärkeitä. Piitu on niin kiltti ja tottelevainen koira, että toista samanlaista saa etsiä. Tosin nyt on vähän epätietoisuutta ilmassa, sillä Piitulta poistettiin keskiviikkona jalasta kasvain, emmekä tiedä vielä onko se hyvän- vai pahanlaatuinen. Tuntuu pahalta, kun ei tiedä kuinka paljon yhteistä aikaa on vielä jäljellä. Nyt on kuitenkin tärkeää odotella tietoa, ja miettiä sitten uudestaan.


Piitu ja minä otettiin matsia tiistai-iltapäivällä :-)
Ruu on kaikessa erikoisuudessaan ihana lemmikki. Vaikka kilpikonnista ei niin paljoa tiedetäkään, ja luullaan että ne on hitaita, niin se on harhaluulo. Ruu liikkuu erittäin vikkelästi, eikä sitä oikein pysty jättämään vahtimatta minnekään. Konna on makee kaveri!


2. Musiikki

Musiikki on mulle kaikki kaikessa, mun tunteet ja ajatukset on suoraan luettavissa musasta mitä mä kuuntelen. Kerään aika ajoittain lempparibiisejä soittiksille ja kuuntelen yhtä soittista nonstoppina aina jonkun aikaa, kunnes on aika tehdä uusi. Kaikki kappaleet mitä kuuntelen, ovat tavalla tai toisella mulle erittäin tärkeitä, sillä kaikkiin biiseihin kiteytyy muistoja - halusinpa sitä tai en. Siksi voi olla tuskaisaa kuunnella kappaleita, joita olen kuunnellut, kun minulla on ollut paha olla. Näin tiivistettynä, ilman musaa mulla ei olis oikein mitään!

Top 10, satunnaisessa järjestyksessä:

3. Ystävät
 
Olen aika onnekas, kun voin sanoa että minulla on useampi hyvä ystävä. Kavereita nyt on toki enemmän, mutta luotettavia ystäviä vain muutama, jotka voi laskea kahden käden sormilla. Tänne en ole kovinkaan paljoa kirjoittanut menneisyydestäni, ja ehkäpä se aihe voi jäädä hautumaan vielä joksikin aikaa. Yläkouluaika oli yhtä tuskaa, ja en olisi selvinnyt siitä ilman ystäviä jotka tukivat minua. Voi olla, että jossain vaiheessa tulee vielä postaus aiheesta, mutta se nyt voi odottaa jonkin aikaa. Kiitos teille ystävät, kun olette pysyneet mukana! <3
 
Lopuksi 5 satunnaista asiaa, jotka tekevät minut iloiseksi
 
Kengät on mulle intohimon kohde. Siitä lähtien kun sain ensimmäiset korolliset kenkäni (en nyt kuolemaksenikaan muista minkä ikäinen olin) on kengät olleet mulle varmaan yksi suurimmista rahanviejistä. Eteisessä on tälläkin hetkellä varmaan 10 paria ballerinoja, tennareita, korkkareita, läpsykkäitä... Kenkiä kun ei koskaan voi olla liikaa, niin lista jatkuu kengillä, jotka olen työntänyt omaan kaappiini. Niihin on varmasti saatu yli 500 euroa kulumaan!
 
Tässä taitaa olla 13 paria kenkiä, eikä tässä vielä kaikki, sillä toisella talollamme on vielä talvisaappaita vaikka muille jakaa... :-D
Saunominen ikkuna auki. Ihan oikeasti, ei voi olla mitään parempaa, kuin heittää älyttömät löylyt ja avata sitten ikkuna. Ja kaiken kruunaa vielä se, jos ikkunasta näkyy järvelle (kuten meillä) :-D Ne on niitä hetkiä, jolloin ei mikään voisi olla paremmin, ja silloin kaikki turhanpäiväinen unohtuu.
 
Minttusuklaa. Kaikkihan sen tietää että oon ihan heikkona minttusuklaaseen, ja pikkuhiljaa olen alkanut päästä eroon siitä ärsyttävästi suklaahimosta. Mun kaveriksi pääsee aika helposti sillä, jos ostaa mulle pussin minttusuklaata (vitsi vitsi! :-D)

Okei, nyt meni kyllä vähän yli :-D
Australia. Tuntuu typerältä toistaa samaa päivästä toiseen, mutta kai se on ihan luonnollista odottaa reissua, kun se on kuitenkin aika iso muutos mun elämässä. On kai tarpeen kiittää kaikkia kavereita siitä, että ovat jaksaneet kuunnella tätä vaihtarihehkutusta jo jonkun tovin. Aussit odottaa, mutta vielä reilut neljä kuukautta aikaa, joten ne on pyhitetty ystäville.
 
Miehet. Okei, tokkopa tähän tarvitsee lisätä mitään muuta... ;-D
 
Miettikää, maanantai on jo melkein ohi! Sieltä se perjantai taas tulla viipottaa yhtä nopeasti kuin aina ennenkin :-)
 
~ Viivi

maanantai 16. syyskuuta 2013

What does the fox say?

Viivi Vallaton kävi repäisemässä ft. Partyanimals! ;-D

Heti aluksi anteeksi, mulla on vain yksi kuva perjantailta! Ja sekin niin epäselvä, ettei sitä voi tänne laittaa... Mutta me vietettiin siis tosi railakkaat tuparit isolla porukalla, ja tutustuttiin moniin uusiin ihmisiin. Iltapäivällä pyörittiin kaupungilla Maaritin kanssa, ja myöhemmin hain Veeran skopalla amiskalta. Siinä sitten laittauduttiin ja kuuden maissa suunnattiin sitten tupareihin. Ajelin skootterilla ja tytöt meni linja-autolla. Kun päästiin paikan päälle, niin aika menikin sitten pikakelauksella, ja tapahtumien kulku on jäänyt vähän epäselväksi, mutta ei se ole niin oleellista :-D Testasin myös saunan lauteilla nukkumista (not a good idea.) Aamulla heräsin sohvalta älyttömään meteliin (=rokki huusi korvan juuressa täysillä) ja siinä sitten hiimailin koko aamun ja yritin reipastua kotiinlähtöä varten. Lauantai ja sunnuntai menikin sitten koomatessa kotona ja puuhommia tehdessä.

Tänäänkin on väsyttänyt vielä ihan älyttömästi, eikä mulla kulje ajatus oikein vieläkään kunnolla :-D "Sillä se lähtee millä se tulikin" vaan eipä taida tuo neuvo nyt paljoa auttaa :-D Hahahaha eikä, naurattaa vaan koko ajan joka asia ja jäätää ihan älyttömästi. Toivottavasti alan virkistyä, nimittäin en tiedä miten pitkään jaksan itteeni tämmösenä :-D

Jos totta puhutaan, niin ei minulla ole mitään järkevää sanottavaa, joten on ehkä parempi että lopetan tämän nyt tähän ja palaan asiaan kun on jotain sanottavaakin. Sen verran kyllä tiedän että Boom kah on sellainen biisi, jonka varmaan kaikki paikalla olleet osaa jo ulkoa. Ja ehkä siihen meni jossain vaiheessa hermotkin, mutta ei se mitään, sillä näistä jutuista ne muistot tulee ;-)



.......eikä kukaan varmaan vieläkään tiedä mitä se kettu sanoo ;-D

~ Viivi (Vallaton ;-D)

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Tanssilattialla polvi liukuu, hei beibi tuu kilistää mun tiukuu

Nyt ihan oikeesti, kuka vie mun päivät!?

Lähtöön on enää 145 päivää.... Ihan älytöntä! Matkakuume sen kun kasvaa, mutta onneksi tässä on kiirettä pitänyt, niin ei ehdi jäädä jumimaan omiin ajatuksiin. Mutta asiasta kukkaruukkuun, lauantai-iltana kotona ollessani aloin selailemaan Youtuben kätköjä niin kuin minulla on usein tapana, ja löysin itseni kuuntelemasta musiikkia 2007 vuoden molemmin puolin. Kamalasti tuli muistoja mieleen (niin hyviä kuin huonojakin) mutta oli ihan virkistävää kuunnella vaihteeksi jotain vähän vanhempaa musiikkia.


 

Sunnuntai meni aika nopeasti, kun leikkasin ruohoja ja sen jälkeen jäin jumimaan tietokoneelle. Sen jälkeen aika on taas liitäny, puoliunessa mennessä. Tiistai-iltapäivänä vietettiin muksaa Maaritin ja Veeran kanssa Maaritin kämpillä, värjättiin hiuksia (Veeran hiukset loppujen lopuksi sitten onnistui) ja juoruttiin kaikkea. Jostain syystä mulla ei ollut kameraa mukana, eikä siitä syystä ole mitään kuvia sieltä. Mutta katseltiin vanhoja valokuvia, joista osan julkaisukelpoiset olen täälläkin jakanut. Oli niin mukavaa!

Perjantaina (wuhuu!!!) ollaan menossa tyttöjen kanssa tuttujen tupareihin. Hehkutusta on ollut ilmassa jo jonkun aikaa, ja sitä kun nyt odottaa näin innolla, niin kyllähän sen tietää miten se menee sitten... ;-D Jospa muistaisin ottaa kameran mukaan jotta saataisiin koottuja kuvia taas tännekin ;-D

Mulla ei tällä kertaa ole mitään muuta kerrottavaa, mutta luultavasti viikonlopun jälkeen olemme taas viisaampia. Mukavaa pikkulauantaita kaikille! :-)

~ Viivi

torstai 5. syyskuuta 2013

Jätskihaaste

Mitä kamut?

Viime viikon vaihde oli aika jännä. Maanantain vastaisena yönä jouduin Kysiin päivystykseen, kun mahassa oleva kysta oli puhjennut. Kivut olivat niin kovat, että muutaman tunnin ajan luulin kuolevani. Kipulääkkeet eivät auttaneet ollenkaan, eikä oikein pystynyt olemaan mitenkään päin. Kysta oli tosiaan puhjennut ja sen myötä se on nyt poissa päiväjärjestyksestä (=poissa mielestä.) Loppuyö sitten vietettiin äiskän kanssa Riikan luona.

Maanantaina sitten käytiin kahvilla Coffee Housessa, ostamassa parit farkut Sunnysta, joita olen tarvinnut jo jonkun aikaa. Löysin tosi ihanat tumman siniset korkeavyötäröiset farkut (ensimmäiset sellaiset minulla) ja sitten ihan vaaleansiniset matalavyötäröiset farkut. Oli mukava viettää äiskän kanssa aikaa :-) Tiistaiaamuna vein farkut Riikalle lyhennettäväksi, sillä yleensä kaikista mun farkuista pitää ottaa vähintään 10 cm pois :-)



Mitähän muuta tein tiistaina? Tuskin mitään kovin kummoista kun ei ole jäänyt mieleen. No keskiviikkona sitten sain sähköpostia AFS:ltä, liittyen passin kopioon. Se piti skannata ja lähettää toimistolle, jotta he voivat lisätä oikeat tiedot lentoihin liittyen. Tuntuu ihan hullulta! Alle viisi kuukautta lähtöön. Alkaa jo jänskättää kun miettii että eihän tässä loppujen lopuksi ehdi paljon mitään enää tehdä, kun pitää suunnitella tulevaa...


























Tänään oli aika hauska päivä, kun ajeltiin iskän kanssa pitkiä matkoja. Myöhemmällä iltapäivällä alettiin molemmat olla jo niin väsyneitä, että päätettiin ostaa kaupasta 10 kappaleen vaniljatikkujäätelöitä, ja syötiin ne sitten matkalla kotiin. Tämähän oli ideana siis erittäin spontaani ja älyvapaa, mutta sellaista se joskus on :-D Meni suunnilleen 20 minuuttia, ja tosiaan jätskinnälkä lähti aika pitkälle. Ei puhuminenkaan ollut sen jälkeen niin yksinkertaista kun suu oli jäässä :-D

Jäätelöhaastiksen eri vaiheita, lattialla olevat paperit ja jäljelle jääneet tikut... :-D Ilman lapsellisuutta elämä olisi aika tylsää!
Meillä menee päivät aika nopsaan iskän kanssa asiakkaissa käydessä. Suunniteltiin tänään että ehkäpä seuraavaksi tulee euron juustohamppari -haaste!? :-D Mene ja tiedä, eihän sitä ikinä tiedä mitä me erittäin-viisaat-ihmiset keksitään. Sen tiedän ainakin, että huomenna on perjantai (!!!!) ja aion ottaa tosi rennon viikonlopun raskaan viikon tasapainottajaksi. Iisii loppuviikkoo kaikille! :-)



Psssst! Mua voi seurailla Youtubessa käyttiksellä Vilvettie (väsään näitä Jontte-videoita ihan innoissani :-3)

~ Viivi