sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Life in Finland

G'day!

Oon ollut vähän yli kolme kuukautta Suomessa nyt. Pahoittelen, etten ole kirjoitellut. Ennen tätä Aussijuttujen läpikäyminen on ollut vähän haastavaa ja kaikki muistot ovat palanneet niin kirkkaina takaisin. Henkisesti olen jo sopeutunut Suomeen ihan hyvin ja elämä tosiaankin hymyilee täällä. Muutama viikko kotiinpaluuni jälkeen löysin elämäni tärkeimmän ihmisen, Janin, jonka kanssa olemme nyt melkein kolme kuukautta rakentaneet yhteistä elämäämme. Kannatti siis lähteä niihin uudenvuoden bileisiin, vaikka edellisestä postauksesta voisi lukea, että meinasin jättää ne väliin! Voin sanoa, että olen onnellisempi kuin koskaan. Vaikka aikani Australiassa oli korvaamatonta (ja välttämätöntä kasvuni kannalta), ovat nämä kolme kuukautta opettaneet minulle elämästä todella paljon. Olen tosiaan asunut myös solussani tammikuun alusta, ja hyvin on mennyt. En voisi muuttaa takaisin vanhempieni luo enää, kun olen tottunut hallitsemaan omaa elämääni.

G'day mates, Aussies & Finnish fellows xx

I've been a bit over three months in Finland now. I'm really really sorry that I haven't written anything since the New Year, because going through all this Aussie stuff was too difficult to me. I'm adjusted back to Finland and life's absolutely smiling. Few weeks after I returned I went to the New Year's party (even tho you can read that I was hesitating because I was feeling sick) and it was the best decision of my life, because there I met my boyfriend Jani. We've been together almost three months and I'm living the best time of my life. Even tho my life in Aus was irreplaceable (and I really needed to experience it) I can say that these three months in Finland have taugh me lots about life. I've been living alone since the beginning of January and I could never return to my parents place. I love them heaps but I love living by myself.

Tähän nyt sitten kuvia havainnollistamaan, mitä on tapahtunut tuon elämää muuttavan uudenvuoden jälkeen! Nauttikaa ja palaan kuulumisiin taas piakkoin xx

Here comes photos relating to what has happened after that New Year's party when everything began! Enjoy and I promise to write more often xx






Love you all! Have a great week xxx

~ Viivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä mielessä? Jätä kommentti! :)